Nalle
Nappula oli päättänyt lähteä kävelylle. Tänään oli
oivallinen päivä tehdä kunnon kävelyretki. Nappula oli pakannut
vähän eväitä reppuunsa ja lähti iloisena kävelemään kohti
juna-asemaa. Ensin oli mentävä junalla toisen kaupunkiin. Sitten
piti kävellä pieni matka juna-asemalta kaupungin halki ja siellä se
metsä oli. Nappula oli katsonut kartasta eikä matka vaikuttanut
kovin pitkältä. Junamatka meni nopeasti ja Nappula asteli
päättäväisenä kohti kaupungin keskellä olevaa metsää. Nappula
käveli ja käveli, mutta metsä ei tuntunut tulevan yhtään
lähemmäs. Se oli kumma juttu, sillä kartan mukaan Nappulan olisi
pitänyt olla jo perillä. ”Anteeksi rouva voisitteko sanoa miksi
tämä matka tässä kartalla on näin lyhyt, mutta täällä
kaupungissa ihan hirveän pitkä”, kysyi Nappula ohi kulkevalta
rouvalta. Rouva katsoi Nappulan karttaa ja sanoi:”Katsos kun tässä
kartalla tie näkyy pelkkänä viivana. Ja täällä kaupungissa tie
on täynnä mäkiä ylös ja alas. Kun kartta piirretään, se
piirretään sellaisena kuin katsottaisiin taivaalta alas
maanpinnalle. Silloin ei näy meneekö mäki ylös tai alas. Ylhäältä
näkyy pelkkä viiva. Kyllä sinä kohta pääset perille. Tuon
seuraavan talon kulmalta metsä jo näkyykin,” vastasi rouva ja
hymyili Nappulalle. Nappula kiitti rouvaa ja jatkoi matkaansa. Ja
totta, seuraavan talon kulmalta näkyi jo metsän portti. Nappula
käveli hieman nopeammin ja pian hän olikin portin luona. Nappula
astui portista sisään ja aikoi jatkaa matkaansa metsän tietä
pitkin eteenpäin.
”Seis
seis Te siellä. Mihinkäs sitä ollaan menossa”, huusi ääni
Nappulan perään. Nappula katsoi ympärilleen ja huomasi riikinkukon
tepastelevan edestakaisin portin läheisyydessä. ”Minä olen
menossa kävelylle metsään”, vastasi Nappula. ”Minä olen tämän
metsän vartija ja minun pitää tietää mihin vieraat ovat menossa
siltä varalta, että joku ei osaakaan takaisin portille”, vastasi
riikinkukko. ”Onkos tässä metsässäkin sellainen karttavirhe?”,
Nappula kysyi säikähtäneenä. Riikinkukko katsoi Nappulaa hieman
kummastuneena ja vastasi: ”Ei tässä mitään karttavirhettä ole.
Mutta metsän polut ovat mutkittelevia ja siellä menee helposti
väärää tietä jos ei seuraa polun vieressä olevia opasteita.”
”Ai jaa. Kyllä minä lupaan seurata opasteita tarkasti. Minä
ajattelin tehdä vain kävelyretken metsässä ja palata sitten tähän
portille takaisin”, sanoi Nappula. Riikinkukko antoi Nappulalle
luvan mennä ja Nappula jatkoi matkaansa polkua pitkin eteenpäin.
Äkkiä
Nappula pysähtyi. Hui kauhistus mikä peikkopuu tuossa oikein oli.
Nappula käveli varovasti lähemmäs. Päästyään puun viereen
Nappula huokasi helpotuksesta: ”Ei se ainakaan oikea peikko ole.
Sehän on vain puu, joka näyttää ihan peikolta.”
Nappula
jatkoi matkaansa ja saapui pian toisen puun luo. ”Tämä on varmaan
sellainen hienopuu,” tuumaili Nappula.
Nappula
käveli vihellellen metsän polkuja pitkin. Hänellä alkoi olla jo
nälkä. Nappula katseli sopivaa paikka missä voisi syödä eväitä.
Kauempana hän näki pyöreitä palloja. Ne olivat varmaa sopivan
pehmeitä istuinpaikaksi.
Päästyään
lähemmäksi Nappula huomasi, että pallot olivat täynnä teräviä
piikkejä. ”Eihän näillä voi istua, nämähän ovat kaktuksia”,
sanoi Nappula. Nappula katseli ympärilleen. Vähän matkan päässä
hän näki mukavan näköiset rappuset. Ne eivät ainakaan olleet
kaktuksia, sillä ne oli tehty kivestä. Nappula päätti syödä
eväänsä kivirappusilla. Juuri kun hän oli istumassa alimmalle
rapulla kuului ääni joka sanoi: ”Ja kukahan hän luulee olevansa
kun istuu minun portailleni?” Nappula katseli ympärilleen ja
huomasi sinivalkoisen riikinkukon seisomassa kivirappujen vieressä.
”Ai hei. Oletko sinä näiden rappujen rappuvartija?”, kysyi
Nappula. ”Minä en ole mikään vartija. Minä olen tämän
kaktusmetsän kuningas”, sanoi riikinkukko ja ojensi kaulaansa
pidemmäksi. ”Anteeksi. En tiennyt, että täällä on
kuninkaitakin töissä”, sanoi Nappula. Hän oli kyllä kuullut,
että Etelässä oli kuningas. Nappula oli aina luullut, ettei
kuninkaiden tarvitse käydä töissä. Ilmeisesti kuninkaana olo oli
sen verran kallista puuhaa, että kuninkaankin piti käydä välillä
ansaitsemassa vähän rahaa. ”En minä täällä töissä ole.
Tämä on minun metsäni ja minun pitää katsella, ettei kukaan
vahingoita minun hienoja kaktuspuitani”, vastasi riikinkukko.
Nappula
meinasi juuri kysyä missä niitä kaktuspuita oli, kun hän huomasi
korkeat piikkiset puun rungot ihan lähellä. Nappula kysyi saisiko
hän syödä eväänsä tässä rappusilla , jos hän olisi ihan
rauhallisesti paikoillaan. Riikinkukko antoi luvan. Syötyään
eväänsä Nappula sanoi: ”Kiitos kovasti, että sain lainata sinun
rappusiasi. Haluaisin vielä tietää mikä puu se tuolla lähellä
porttia oikein on. Se sellainen kummallinen puu, jossa ei ole lehtiä
lainkaan. Siinä on vain pyöriviä erivärisiä lappuja.” ”Ai
se. Se on teknopuu. Nykyisin lapset ovat niin kaikkien teknisten
laitteiden perään, että heille on rakennettu tällainen teknopuu.
Jos sinulla ei ole muuta asiaa, minä lähden tästä jatkamaan
tärkeätä kuninkaallista vartiointitehtävää”, sanoi
riikinkukko ja lähti kävelemään kohti pallokaktuksia. Nappula
laittoi repun selkäänsä ja käveli takaisin portille. Junassa
matkalla kotiin hän ajatteli, että oli se aika erikoinen kuningas
se riikinkukko. Eikä se pyörivälehtinen puu ollut mikään oikea
puu. Mutta eipä se mitään haitannut. Matka oli ollut mukava ja
Nappulaa alkoi väsyttää. Uni tulisi varmaan tänä iltana
nopeasti, kun Nappula oli kävellyt niin pitkän matkan kauniissa
puu-metsässä.
©
Kommentit