Matkalla: Musiikkia illan hämärässä



Oleiltuani jo jonkun aikaa paikkakunnalla, huomasi yllätyksekseni, että täällähän on tarjolla ihan hyvää musiikkia kun vaan osaa etsiä. Etsinnässä paikallinen suomalaislehti Fuengirola on hyvä apuväline.

Tarjontaa on paljon, mutta sen suhteen kannattaa olla hieman varauksellinen. Monenlaista yrittäjää mahtuu täälläkin musiikkimarkkinoille. Toiset tosi hyviä ja toiset ainakin yrittää.

Joka keskiviikko asuinpaikkani lähellä olevassa ravintola Pogs'issa on keskiviikkoisin Jazz jamit. Karkelot alkavat vasta 23:30, joten jos on päiväunet jääneet väliin ei jameihin lähtemisestä tule mitään. Kävin 4.12 kuuntelemassa silloin esiintyvää jazz-bändiä ja täytyy sanoa, että soittajat olivat hyviä ja tunnelma erinomainen. Jazz oli kevyttä ei mitään vaikeata vaan ihan jokaisen kuunneltavaa. Ja kun jamit olivat kyseessä, saimme nauttia myös muutaman espanjalaisen vanhan kaartin hyvien muusikoiden soitosta. Joulun jälkeen olisi tarkoitus mennä Pogsin jameihin uudelleen.

Lauantaina 7.12 oli sitten Fuengirolan suomalaisten voimin järjestämä 2 päivän festari Peña Seneca. Perjantai jäi minulta väliin, mutta lauantain ohjelmaa olin seuraamassa. Esiintyjistä mainitsemisen arvoisia olivat Mita y Mita argenttiinalainen duo ja suomalaisista muusikoista kasattu Costa Cowboys. Mita y Mitan musiikki oli reipasta harmitonta poppia. Pojilla oli koko ajan hyvä fiilis ja kuulijoihinkin tarttui heidän hyväntuulisuutensa. Taitavia soittajia ja harmitonta kuunneltavaa.

Costa Cowboys puolestaan antoi meille kunnon rokki-illan. Bändi koostui suomalaisista eturivin muusikoista. Kitaraa soitti Hessu Viinamäki musiikin monilahjakkuus, mies joka soittaa mitä instrumenttia vain, laulaa, hallitsee kaikki kevyenmusiikinlajit jazzista humppaan ja kokoaa bändejä sinne missä niitä tarvitaan. Todella uskomaton muusikko. Rummuissa oli Jukka Mänty-Sorvali  joka oli mm. Yö-yhtyeen rumpalina 12 vuotta sekä monissa muissa kokoonpanoissa. Ja muita tosi hyviä muusikoita lava täynnä. Meno oli mainiota, vähän nostalgista ja väki mukana täysillä.

Sitten seurasi toisenlaista musiikki tarjontaa. Keskiviikkona 11.12 Vain elämää- ohjelman tunnelmissa oli kasattu ohjelmisto, jota esitettiin kolmen laulajan ja bändin voimin. Kun esitys loppui alkoi varsinainen Ohjelma. Saksofonisti, huilisti, laulaja, jazzmuusikko Erkko Jussilainen pisti oman session pystyyn. Suurin osa yleisöstä oli jo poistunut, mutta me paikalle jääneet saimme nauttia aivan huippuluokan jazzesityksestä. 

Ja sitten se kaikkein paras. Sunnuntaina 15.12. olin kuuntelemassa ravintola Reginassa( sijaitsee huvivenesatamassa) Andalusian Swing Bandin tämän vuoden viimeistä esitystä. Ja voi pojat, ei voi muuta kuin sanoa, olipa hyvää musiikkia. Mukana kokoonpanossa oli tietysti taas Hessu Viinamäki ja vierailijana Erkko Jussilainen sekä laulusolisti Kari Fall. Fall on yksi suomen parhaimmista jazzlaulajista. Sellaista ääntä ei voi kuin ihmetellä, Dean Martin-tyylistä, pehmeätä, hyväilevää laulua. Eipä ole miestä turhaan valittu jazzpiireissä  v.2009 jazzlegendaksi. 


Kaiken tämän musiikkitarjonnan jälkeen tunnen itseni tosi onnekkaaksi, että olen saanut kuulla näin hyviä muusikoita.

You tubesta voi kuunnella Hessu Viinamäen, Erkko Jussilaisen ja Kari Fallin musiikkia. Muutaman videonpätkän otin itsekin, mutta ne eivät ole laadullisesti kovin hyviä, joten jääköön ne omaan arkistoon myöhemmän ajan käyttöä varten.


Kommentit