Matkalla: Pääsiäisen viettoa

Pääsiäinen kristinuskoiselle väestölle maailmassa on merkittävää juhla-aikaa. Meillä jokaisella lienee omat pääsiäisperinteemme joita noudatamme vuodesta toiseen. Minun pääsiäiseeni on aina kuulunut pääsiäismunat, pajunkissat ja mämmi. Ja tietenkin pitkäperjantain räntäsade. Tänä vuonna pääsiäinen yllättäen poikkesi tutusta kaavasta. Pääsiäsmunia ei ollut, pajunkissojen sijaan oli kukkivia puita, mämmi oli korvatu köyhillä ritareilla ja räntäsade auringonpaisteella.

Kaikki meni oikeastaan näin. Kiirastorstaina oli epäselvää kuinka kauan ruokakaupat ovat auki ja mitkä niistä menevät aikaisin kiinni. Kiirus meinasi tulla ruoan hankkimisen kanssa, pelkäsin jo että saattaa paastoaika jatkua pian yli pääsiäisen, mutta onneksi saatiin pääsiäisen ruoat ihan kunnolla hankituksi. Tosin se kiire oli turhaa kun osa kaupoista oli kuitenkin auki sekä perjantaina että lauantaina. Mutta mistäs vieras kaikki paikalliset kommervenkit tietää.

Pitkäperjantai on Espanjassa tärkeä pyhä ja silloin ollaan perhekunnittain liikkeellä. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, joten miksi ei siis suuntaisi matkaansa rannalle. Onhan se mukava tapa viettää pääsiäistä, jos kerran ilmat sen sallivat.

Iltapäivällä piti sitten ottaa pikku nokoset, että jaksoi lähteä yöksi ulos pääsiäiskulkueita seuraamaan. Espanjassa on tapana järjestää pääsiäisen aikana kulkueita joka kylässä ja kaupungissa. Kulkueita voi olla useita kymmeniä kuten Sevillassa, kun alkaa Semana Santa eli pyhä viikko. Pyhä viikko alkaa palmusunnuntaina ja juhlintaa kestää 8 päivää. Lapsilla on silloin koko viikko lomaa koulusta. 

Kulkueissa kannetaan pyhäinkuvia laveteilla hartiavoimin. Siis sananmukaisesti hartiavoimin. Usea kymmenet miehet osallistuvat pyhäinkuvien kantamiseen, joka on muuten kunnia asia päästä tähän tehtävään, ja ihan pienistä pienimmät lapsetkin ovat mukana kulkueissa.

Näitä kulkueita puolestaan seuraavat tuhannet ja taas tuhannet ihmiset katujen varsilla. Ja kulkueita voi olla pitkälle yöhön saakka. Minun pitkäperjantai yöni kyllä päättyi jo puolelta öin, kun 2,5 tunnin seisominen alkoi tuntua kankeutena koivissa.

Lankalauantaina, kuten se Suomessa tunnetaan, oli hieman kevyemmän viihteen vuoro. Paikallisessa Iskelmä baarissa oli vieraita suoraan Suomen Turusta: Ressu ja Jussi! No olihan se vanhan Bogart Comppanyn ja Neon 2 kuuntelijan lähdettävä kuulemaan vieläkö on niin, että ei yksinäinen unta saa vaan valvoo vuoteellaan. Ja kyllä oli todettava, että näin se edelleen menee. Ihan kivaa kaihoa pojat virittelivät ja kansa tykkäsi. 

Sunnuntaina, pääsiäispäivä olikin sitten hieman urheilullisempaa. Lähdettiin pienelle patikkaretkelle, reppu selässä ja lenkkarit jalassa nenä kohti Mijasin kylää. Ei sitä tyttö tiennyt mihin päänsä pisti. Mijas on n. 600 m merenpinnan yläpuolella oleva pikku kylä vuoren rinteellä ja kävelymatkaa kertyi reilut 10 kilometriä. Jonkun lähteen mukaan matka olisi yli 12 km, mutta minä olen sitä mieltä että se on paljon paljon pidempi, ainakin se tuntui siltä. Maisemat olivat kyllä kauniita ja alkumatkasta niitä jaksoi ihastellakin. Puolenvälin jälkeen ihastus alkoi laantua. Tie kulki koko ajan ylös päin ja ylös päin. Juuri kun ajatteli, että seuraavan mutkan takana olisi hieman tasaisempaa, odottikin siellä entistä jyrkempi mäki ja matka kohti taivasta jatkui. Muutama harhataival vielä lisää ja vau, matka alkoi todellakin tuntua. Onneksi oli vettä ja pari Marie-keksiä repussa mukana, sillä minkäänlaista kuppilaa ei matkalle osunut. Kun sitten lopulta pääsi perille sinne ”taivaan rajaan”, tunsin itseni kyllä kieltämättä voittajaksi. Takasin tultiin kyllä bussilla. Hiukan oli niskaan aurinko saanut punaista väriä syntymään, mutta muuten olo oli mainio, väsynyt mutta... ei ehkä ihan onnellinen mutta tyytyväinen.

Maanantai olikin sitten jo ihan tavallinen arkipäivä ja siitä selvittiin arkirutiinien voimalla. Pääsiäislammas oli vaihdettu tonikalapihviin ja mämmin sijaan syötiin paikallista pääsiäisruokaa, köyhiäritareita hunajan kera. Että sellainen pääsiäinen tällä kertaa.