Satu: Kalakaupunki

Nappula oli hieman pitkästynyt. Hänellä ei ollut mitään tekemistä. Kaikki Nappulan uudet ystävät olivat lähteneet lomamatkalle. Oli tullut sellainen pitkä viikonloppu, jolloin kaikilla Etelässä oli monta päivää vapaata. Maya-kani oli lähtenyt vuorille äitiä ja isää tapaamaan, Pilar-rouva oli mennyt sisarensa luo, intiaani oli lähtenyt Pedro-hevosen kanssa maalle ja... no siinä ne uudet ystävät olivatkin.

Nappula selaili lehteä ja äkkiä hänen silmiinsä osui ilmoitus: ”Tuoreita sardineja nyt saatavana Kalakaupungissa.” ”Kalakaupunki. Siinäpä mielenkiintonen paikka”, ajatteli Nappula kiinnostuneena. Ja niinpä hän päätti lähteä vierailemaan Kalakaupungissa. Nappula meni juna-asemalle ja hyppäsi junaan. Kalakaupunkiin ei ollut kovin pitkä matka ja pian juna olikin jo perillä.
'

Nappula astui alas junasta ja lähti kulkemaan kohti rantaa. Hän oli päätellyt, että kun kalat kerran asuvat vedessä, niin varmaan niitä löytyy merenrannasta. Hän halusi nähdä miltä sardini oikein näytti. Nappula oli kuullut, että sardiineja on peltipurkissa. ”Onkohan niillä sardineilla sellainen peltipurkki päällä kun ne uiskentelevat meressä”, mietti Nappula. Hän ei ollut varma voisiko peltipurkin kanssa uida, ainakin se olisi kovin hankalaa. 

Kulkiessaan kohti merenrantaa Nappula tapasi kissan. 

Nappula tervehti kissaa, joka jatkoi matkaansa sanomatta mitään. Vähän ajan kuluttua vastaan tuli toinen kissa ja hetken perästä taas uusi kissa. Nappula katsoi hämmästyneenä ympärilleen.

 ”Täällähän ihan vilisee kissoja. Tämä taitaa olla Kissakaupunki eikä mikään Kalakaupunki. Olenkohan minä nyt ihan oikeassa paikassa”, Nappula sanoi itsekseen. ”Kyllä sinä olet”, vastasi kaiteella istuva ruskea kissa. ”Kissat rakastavat kalaa ja täällä sitä on niin paljon kuin vain jaksaa syödä”; se jatkoi. 

”Hola. Asutko sinä täällä”, kysyi Nappula kissalta. ”Kyllä minä asun. Tämä on paras paikka kissalle asua. Täällä on lämmintä ja yllinkyllin kalaa syötäväksi”, vastasi ruskea kissa. Samassa iso musta kollikissa kulki katua pitkin kohti kalaravintolaa. ”Hän on señor El Gato”, sanoi ruskea kissa. ”Hän on tämän paikan suurin herra. El Gato saa aina ensin kaikkein suurimmat sardiinit”, jatkoi ruskea kissa. ”Sepä kummallista”, ihmetteli Nappula. ”Katsos El Gato on suuri sardiinien tuntija ja kaikki haluavat kuulla hänen mielipiteensä siitä ovatko heidän sardiininsa hyviä. Ja itse asiassa, minusta pienet sardiinit ovat paljon maukkaampia kuin suuret, joten minulle sopii mainiosti, että El Gato syö suuret sardiinit”, vastasi ruskea kissa.

Nappulan alkoi tehdä mieli maistaa sardiineja ja niinpä hän lähti ruskean kissan mukaan kohti sardiiniravintolaa. ”Voi voi katsos nyt tuosta veneestä tulee savua. Kuinkas ne kalastajat nyt pääsevät merelle kalaa hakemaan” huolestui Nappula ja osoitti kädellään lähellä olevaa venettä. ”Ei syytä huoleen. Tuolla veneellä ei kalasteta. Siinä paistetaan sardiineja. Mennään sisään maistamaan miltä ne maistuvat”, sanoi ruskea kissa. 

He astuivat sisään ravintolaan ja saivat heti suuren lautasellisen juuri paistettuja sardiineja eteensä. Ja voi pojat kylläpä ne maistuivat hyviltä.

Nappula söi vatsansa täyteen ja sanoi ruskealle kissalle: ”Kyllä teidän täällä kelpaa elellä. Aurinko paistaa ja kalaa riittää. Teillä on oikein kissan päivät.”