Koko
aamun oli satanut. Nappula istui tylsistyneenä parvekkeella. Eilen
satoi ja tänään satoi. Ei Nappula ollut tällaista odottanut. Hän
oli luullut, että Etelässä paistoi aina aurinko. Mutta nyt Nappula
tiesi paremmin. Nyt oli talvi ja talvella Etelässä satoi. Ei
tietysti joka päivä satanut, mutta aina silloin tällöin. Ei sade
Nappulaa haitannut. Hänestä oli mukavaa mennä vesisateeseen
kävelemään. Sateella kaikki näytti erilaiselta. Mutta Nappulasta
ei ollut mukavaa olla yksin. Ja sateella kukaan ei ollut missään ja
kaikki olivat jossain. Se oli vähän hassusti sanottu, mutta siltä
Nappulasta nyt tuntui.
Nappula
istui parvekkeella ja huokasi syvään. Hän katseli ympärilleen
ja äkkiä hän huomasi jotain kiinnostavaa: valkoinen pulu istui
vastapäisen talon ikkunalaudalla. Eihän se istuminen siinä
kiinnostavaa ollut, siellähän se pulu oli istunut monta kertaa
aikaisemmin. Oikeastaan se istui ikkunalla aina aurinkoisena päivänä.
Mutta kiinnostavaa oli se, että pulu oli tullut takaisin. Nappula ei
tiennyt missä pulu oli ollut, mutta sitä ei ollut näkynyt moneen
päivään.
”Hola.
Minä täällä Nappula. Istun täällä vastapäisellä
parvekkeella. Mitä sinulle kuuluu?”, huusi Nappula kovalla
äänellä. Pulu katseli hetken ympärilleen, kohautti sitten
olkapäitään ja asettui istumaan samaan asentoon kuin missä se oli
ollutkin. ”Täällä. Katso tänne”, huusi Nappula uudestaan ja
huitoi käsiään päänsä päällä. Pian pulu huomasikin Nappulan.
”Tunneko minä sinut”, se kysyi. ”Et vielä, mutta nythän
tässä tutustutaan. Minä olen Nappula ja asun tässä asunnossa.
Olen kotoisin Pohjolasta. Mikä sinun nimesi on ? Ei kun ¿como te llama? ”, sanoi Nappula. Hän oli ylpeä siitä, että oli
oppinut vähän Etelän kieltä. ”Minun nimeni on Paloma. Olen
kyyhkynen vaikka kaikki luulevat minun olevan pulu. Mutta minä olen
jalosukuisesta kyyhkyperheestä ja olen kyyhkynen”, vastasi
valkoinen pulu. ”Ahaa,”vastasi Nappula ja jatkoi:”Mikä se
jalosukuinen on?” ”Se on pitkä juttu, selitän sitten joskus”,
vastasi Paloma nopeasti. ”Mitä sinä siellä teet? Olen nähnyt
sinut monta kertaa siinä samalla ikkunalla”, kysyi Nappula.
”Kunhan hengailen”, vastasi Paloma. ”Ahaa”, sanoi Nappula ja
ihmetteli mitä se hengailu oikein mahtoi tarkoittaa. Se oli varmaan
Etelän kieltä ja siksi Nappula ei ymmärtänyt mitä sana
tarkoitti.
Äkkiä
Paloma alkoi kertoa kuinka se oli tuntenut itsensä kovin
yksinäiseksi istuessaan siinä ikkunalla päivää paistattelemassa.
Ympärillä oli lennellyt paljon puluja, mutta ne eivät olleet
tulleet Paloman seuraan, olihan Paloma kyyhky ja parempaa väkeä.
Pulut olivat ihan tavallisia lintuja. Paloma oli kuitenkin alkanut
lennellä pulujen mukana ja vähitellen pulut olivat ottaneet sen
porukkaansa.
Siinä Paloma oli sitten pyörinyt pulujen kanssa kunnes
ne olivat lähteneet toiseen kaupunkiin. ”Pyörittekö te ympyrää”,
keskeytti Nappula ja katsoi Palomaa otsa kurtussa. ”Ei tietenkään.
Pyöriminen ei tarkoita pyörimistä vaan hengailua”, vastasi
Paloma ja aikoi jatkaa tarinaansa. ”Anteeksi nyt, mutta mitä se
hengailu oikein on”, kysyi Nappula taas. ”Se tarkoittaa, että
vietetään aikaa yhdessä ja tehdään kaikenlaisia juttuja yhdessä.
Se on sellainen sanonta, että pyöritään porukassa. Eikä sillä
tarkoiteta, että koko joukko pyörisi ympyrää vaan, että
ollaan yhdessä”, vastasi Paloma ja jatkoi kertomustaan. Nappula
jäi miettimään Paloman sanoja. ”Miksi sinä et sitten sanonut,
että olit pulujen kanssa ulkona lentelemässä”, kysyi Nappula
keskeyttäen taas Paloman kertomuksen. ”No kun katupulut puhuvat
sillä tavalla. Sillä tavalla puhutaan kun kuljetaan jengissä, siis
isommassa ryhmässä”, vastasi Paloma. ”Ahaa”, vastasi Nappula.
Nappula ei ymmärtänyt miksi piti puhua eritavalla, kun oli jossain
ryhmässä tai kun oli vain kahdestaan. Mutta ehkä sekin oli niitä
Etelän tapoja. Etelässä oli muitakin erilaisia tapoja kuin
Pohjoisessa, joten Nappula päätti unohtaa koko asian. Hän voisi
sitten kotona pyytää Lennarttia selittämään mitä Paloma oli
oikein tarkoittanut. Lennart oli hyvä selittämään asioita.
Paloma
jatkoi kertomustaan, kuinka pulut olivat lähteneet ja hän oli
päättänyt palata kotiin. Ja siinä hän nyt istui ikkunallaan
yksin. ”Mutta ethän sinä ole yksin. Minähän olen sinun kanssasi
tässä parvekkeella. Sinähän voisit lentää tänne minun luokseni
kylään niin minä voisin tarjota sinulle oikein maukkaita
auringonkukansiemeniä”, sanoi Nappula. Paloma mietti hetken ja
pyrähti sitten lentoon. Se lensi suoraan Nappulan viereen
parvekkeelle. Siinä he sitten istuivat juttelemassa pitkälle iltaan
asti. Välillä Nappula haki lisää siemeniä ja vettä, ja juttu
jatkui. Äkkiä Nappula kysyi:”Hengaillaanko me nyt?” ”Kyllä
me hengaillaan”, vastasi Paloma. Nappula hymyili tyytyväisenä.
Hän uskoi ymmärtävänsä mitä hengailu oikein tarkoitti. Se oli
oikeastaan aika mukavaa, se hengailu.
©
Kommentit