Joulujuhla
oli mennyt oikein mukavasti ja Nappula oli iloinen. Hän oli
laittanut Etelän ystävilleen oikein mukavan Pohjoisen jouluaterian.
Sellaisen oikean jouluaterian. Ruoka oli maistunut kaikille ja
joululaulujakin oli laulettu. Pilar-rouva oli opettanut Nappulalle
uuden leikin, Etelän lasten leikin ja kyllä oli naurua riittänyt
kun he olivat yhdessä leikkineet Twistiä.
Nyt
oli kuitenkin taas arkipäivä. Pohjolassa joulu olisi kestänyt
kolme päivää, mutta Etelässä ihmiset jaksoivat juhlia joulua
vain kaksi päivää ja alkoivat sitten valmistautua Uuden Vuoden
viettoon. Nappulakin oli päättänyt hankkia 12 viinirypälettä
Uutta Vuotta varten. Täällä oli sellainen tapa, että keskiyöllä
kun kello löi kaksitoista piti syödä yksi viinirypäle joka
kellonlyömällä. Jos onnistui tehtävässä, tuli seuraavasta
vuodesta oikein hyvä vuosi.
Nappulaa
hiukan mietitytti kuinka hän jaksaisi valvoa niin myöhään.
Onneksi tässä oli monta päivää aikaa nukkua varastoon. Niinpä
Nappula ei tänäänkään ollut noussut ylös sängystä ennen kello
kymmentä. Ei häntä ollut enää nukuttanut, mutta Nappula oli
pitänyt silmät kiinni ja ollut nukkuvinaan. Eihän sitä tiedä jos
se vaikka toimisi ja unta menisi varastoon. Nappula ei oikein
käsittänyt miten sitä voi nukkua varastoon. Missä se varasto
oikein oli ja saiko sieltä otettua unta jos ei joskus nukuttanut
lainkaan vaikka olisi pitänyt nukkua? Olikohan se sellainen kuin
talonmiehen tavaravarasto oli? Siellä oli kaikenlaista tavaraa sikin
sokin. Miten sieltä millään löytäisi unta kaikkien haravoiden ja
ämpäreiden seasta jos sitä unta joskus tarvisi ottaa takaisin? No,
kaipa se jotenkin onnistuu, sillä monet ovat sanoneet nukkuneensa
varastoon eikä heillä ole ollut mitään harmia jälkeen päin.
Nyt
oli kuitenkin aika ryhtyä tekemään arkiaskareita. Äkkiä Nappulan
vatsasta nipisti pikkuisen. Sen verran vaan, että pikku kyynel nousi
silmäkulmaan. Ei vatsa kipeä ollut, Nappula vain muisti kuinka
mukavaa oli ollut viettää joulua omien Pohjolan ystävien kanssa.
Nappulalla oli ikävä ystäviään ja omaa pikku kotiaan. Mutta nyt
oltiin täällä ja täällä oli uusi koti ja uudet ystävät. Eikä
tämä ollut yhtään hassumpaa tämäkään. Nappula pyyhkäisi
kyyneleen silmästään ja nosti päänsä pystyy. ”Kylläpäs minä
olen ihan hassu. Enhän minä ikuisesti ole poissa Pohjolasta. Ja
minulla on täällä niin mukavia uusia ystäviä, että sitten kun
lähden takaisin Pohjolaan minun tulee ikävä näitä uusia
ystäviä”, Nappula ajatteli. Ja niinhän se oli. Aina välillä
tulee ystäviä ikävä jos on itse jossain muualla. Eikä se haittaa
vaikka vähän itkettäisikin. Ikävä menee ohi ja ainahan sitä voi
soittaa tai kirjoittaa kirjeen jos oikein kovasti ikävöittää.
Nappula
otti reippaasti lattiaharjan käteensä ja alkoi siivota rivakasti.
”Sinne joutaa kaikki harmittavat asiat samaan kasaan muiden roskien
kanssa”, sanoi Nappula itsekseen ja alkoi taas pohtia univarastoa.
Jospa sinne univarastoon voisi vaikka tallettaa kaikkia mukavia unia.
Nappulalla oli monta unta, jotka olisi kannattanut laittaa varastoon.
Nappula pohdiskeli uni-asiaa ja siivoaminen sujui kuin itsestään.
Ja kaikki muukin näytti taas iloiselta ja mukavalta. Ja olihan se joulu aina yhtä mukavaa oli sitten missä tahansa.
©
Kommentit