Matkalla: Benalmádena

Päivä 17 vko 3 Benalmádena 

Reipas kävely juna-asemalle ja junalla kohti Benalmádenaa. Matka kestää n. 10-15 min ja maksaa 1,70€. Ei mitään kallista lystiä. Matkan voi tehdä useamman kerran, joten kerralla ei tarvitse yrittää nähdä ”kaikkea”. Vaikka näissä Aurinkorannikon kaupungeissa ei mitään huikeita nähtävyyksiä olekaan, itse kaupungit ovat erilaisia ja sinällään mielenkiintoisia.

Suuntaan läpi ostoskatujen kohti rantaa. Aurinkorannikolla ranta-alue kertoo oman tarinansa alueesta. Ensivaikutelma kaupungista on mielenkiintoinen. Alan ihan innostua. Tämä on hyvin erilainen kuin Fuengirola.

Kaupunki on valkoinen ja puhdas. Niin ja tämä on ylös-alas-kaupunki. 

Eli ensin yhtä katua ylös ja sitten toista alas. Matkaa arvioitaessa kartasta ei ole mitään apua, kilometrejä tulee enemmän kuin miltä kartasta katsottuna näyttää. Suunta sentään kannattaa kartasta tarkistaa.

Ohitan markkina-alueen. Valtava alue on täynnä kirpputorilaisia.

Seuraavaksi alkaa ranta jo näkyä. Autoja huristelee sinne tänne. Tämähän näyttää ihan kaupungilta!

Ranta-alue on hyvin hoidettu ja rantabulevardia riittää molempiin suuntiin.

Matka rantaan oli yllättävän pitkä ja vielä pitempi on paluumatka. Vaeltelen pitkin rantabulevardia, juon kahvin englantilaisessa sporttipubissa ja mietin pitäisikö mennä bussilla takaisin kotiin. Bussi kulkee tästä rannan kautta, mutta junalle on kiivettävä sama matka takaisin. Päätän kuitenkin urheilla loppuun asti ja lähden paluumatkalle. Noustessani takaisin keskustaa kohti huomaan suuren lintupuiston.

Kävelen puiston läpi ja arvatkaa mitä. Puiston rauhallinen tunnelma antaa kummasti lisää virtaa ja päätän tehdä aikomaani laajemman kierroksen kohti juna-asemaa. Kiipeän mäkeä ylös. Mäki sen kun jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Aina vain ylöspäin. Onneksi kaikki pätkät eivät ole kovin jyrkkiä. Kun olen mielestäni tarpeeksi ylhäällä lähden pääkatua vasemmalle. Pian olenkin takaisin tutunnäköisellä alueella. "Raahaudun" juna-asemalle nälkäisenä, janoisena ja iloisena. Taisin löytää itselleni valkoisen ylös-alas-kaupungin.

Päivä 35 viikko 5,

Taas oli aika lähteä tutustumaan lähialueisiin. Matkani suuntautui takaisin Benalmádenaan. Pääkohteenani oli kuvataiteilija Jussi Suomalaisen akvarellinäyttely galleria Espacionissa Benalmádenassa. Suomalainen on tehnyt elämäntyönsä Ruotsissa. Hän on työskennellyt autististen ihmisten taideterapeuttina ja hoitajana n.20 vuotta. Hän asuu tätä nykyä talvet Espanjassa ja kesät Ruotsissa. Jussi Suomalainen on paitsi taidemaalari myös muusikko. 

Suomalaisen Taulut ovat herkkiä ja ne on kerätty näyttelyyn useamman vuoden ajalta. Taiteilijan omien sanojen mukaan: ”Näyttelyni 'Tuulen Siivet' kertoo kaipuusta, odotuksesta; Kertoo jostakin jota mahdollisesti ei ole. Vai onko tuulella siivet?”

Tästäkin näyttelystä löysin omat suosikkitauluni. 

Näyttelystä jatkoin matkaani pitkin Benalmádenan katuja suoraan ylös ja sitten oikealle. Itseasiassa läpikävelemäni alue ei ollut kovin laaja vaikka siltä tuntui. Benalmádenan ylös-alas maasto tekee matkasta yllättävän pitkä.

 Tämä osa kaupunkia oli erilaista kuin aiemmin käymäni osa. Tämä on tavallista asuntoaluetta ei mitään turismialuetta.

Lauantai iltapäivällä kaupunginosa vaikutti rauhalliselta ja tavalliselta mukavalta alueelta. Tässä osassa näkyi myös sitä ”oikeata” kaupunkia. Lopuksi palasin takaisin keskustaan ja istuin kiinalaiseen ravintolaan lounalle. Päivän lounas maksoi 4,95€ , siihen sisältyi alku-, pää- ja jälkiruoka. No, ruoka oli hintaan nähden ok, nopeata kiinalaista ruokaa.

Ja sitten takaisin kotiin Fugeen. Ainakin yksi reissu Benalmádenaan pitää vielä tehdä, että kaupungista saa riittävän hyvän kuvan. Mutta jo nyt täytyy sanoa, että vaikutelma viihtyisästä kaupungista vahvistui. 

Päivä 41 vko 6

Kolmas vierailu, vuorossa on Benalmádenan itäosaan tutustuminen.

Tältä puolelta kaupunkia löytyi vauraan näköistä asutusta. Isoja omakotitaloja, joiden ympärillä on korkeat aidat. Uusia kerrostaloja, joissa on aidatut alueet. Kadun varressa on pysäköitynä uusia autoja ja jokaisen talon portinpielessä on vartiointiliikkeen merkki.

Saavun satamaan. Täältä löytyy Sea Life -puisto, huvivenesatama ja hieno ranta-alue kalliin näköisine hotelleineen. Rantabulevardi on mukavan näköinen kävelykatu. Kahviloita, baareja ja kauppoja ihan kuten muuallakin, mutta jotenkin hieman ”hienostuneemman” oloisesti. Ehkä se johtuu siitä, että autoja ei liiku lainkaan ihan tässä rannan tuntumassa, vaan tie kulkee hieman ylempänä hotellien takana.

Nautittuani kupillisen espressoa, jatkan matkaani kohti juna-asemaa. Tunti meni kierrellessä katuja tänne alas, joten vähän alle tunti menee kävellessä takaisin ylös, koska matka tätä toista kautta on lyhyempi. Nousen tutun näköistä katua ylöspäin ja pian huomaan olevani lintupuiston kohdalla. Päätän ”oikaista” sen kautta. Oikaisusta vain ei tule mitään, sillä seurattuani puiston reittiviittoja päädyin porteille, jotka olivat kiinni.

Sitten vaan kiertelemään ja etsimään ulospääsyä. Vähän ajan kuluttua alkoi hiki nousta otsalle. Puisto on melko suuri ja minä hukassa. Pian näen tutun paikan ja osaan suunnistaa ulos ja aikaisemmin kulkemaani reittiä takaisin pääkadulle. Iloisena siitä, että löysin taas juna-aseman istahdan nauttimaan läheiseen kahvilaan kupillisen kuumaa kaakaota.

Katselen ohikulkevia ihmisiä ja nautin makeasta kaakaostani. Jaa-a, tämä voisi tosiaankin olla se minun Aurinkorannikon kaupunkini.